Pakastimen pohjalla oli vielä jäljellä kaksi pussillista luomulammasta. Minulla ei ollut hajuakaan siitä mitä ihmettä nämä palat olivat. Toinen oli iso ja ohut, toinen satunnaisia palasia. Ei siinä mitään, makkara ei kysele vaan ottaa sisäänsä kaiken.
Minulla oli ihan reseptikin. Mausteita mitatessani totesin kuitenkin että niiden on pakko tarkoittaa tuoreita yrttejä, sillä neljä ruokalusikallista kuivattua yrttiä (per laatu) reiluun kiloon makkaraa vaikutti tarpeettomalta überkillitä. Heitin siis lonkalta.
Makkarasta tuli erinomaista, paras makkara tähän mennessä. Taas. Hassu juttuhan tässä on se että olin lukenut kymmenistä ellei sadoista lähteistä että sitä rasvaa pitää olla paljon. Ja vasta tämän makkaran kanssa tajusin että sitä rasvaa pitää olla paljon. Ja jotta en nyt vaikuttaisi lukijakuntani mielestä jotenkin hitaalta, haluan korostaa että tajusin että sitä rasvaa pitää olla PALJON. Resepti halusi lammasta ja läskiä suhteessa 3:1, määrittelemättä lampaan rasvapitoisuutta sen kummemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kun makkaramassaa sekoittaa, kulhon reunoille jää reipas kerros läskiä. Makkaranteon jälkeen laitoin pakastimeen talteen nyrkinkokoisen kimpaleen lampaalla ja yrteillä maustettua läskiä joka oli jäänyt lihamyllyyn. Rasvaa siis pitää olla paljon.
Näitä kavereita paistaessa pannulle jää myöskin hyvät satsit seuraavaa pyttipannua varten joten turha vaivautua pesemään pannua makkaranpaiston jälkeen. Suutuntuma ei kuitenkaan ollut rasvainen vaan mehevä ja täyteläinen. Arvotut mausteet olivat myös oivassa balanssissa ja lammas maistui lampaalta. Ruisleipä ja kaalisalaatti kavereina niin voiko sitä enempää makkaralta toivoa.
Istuivat myös grilliin kuin nenä päähän. Kuvassa Veli Viulu poseeraa tuorejuustotäytteisten, pekoniin käärittyjen herkkusienten ja kasvisnyyttien kanssa ja lähettää terveisiä Omppu Tontulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti