sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Veli Viulu liemessä

Olipa kerran kaukaisessa Orimattilan maassa musta päkäpää pässi. Se eleli onnellisena veljiensä kanssa Omppu Tontun Luomutilalla. Tämä pässi ei vielä syntyessään sitä itse tiennyt, mutta sillä oli kolme helsinkiläistä kummisetää jotka nimesivät hänet Veli Viuluksi. Kävipä kerran kesäisenä lauantaipäivänä jopa niin että kummisedät kävivät katsomassa Veli Viulua, joka veljensä kanssa potrassa kunnossa mussutti heinää aitauksessaan lammasmaisia ääniä päästellen. Syliinkin VV pääsi, joskin on vaikea sanoa oliko se tästä erityisen mielissään...

Syksy saapui ja Veli Viulu pääsi toivottavasti onnellisen lampaantiensä päähän. Niinpä viime lauantaina Kummisetä I körötteli Helsinkiin mukanaan neljä kassillista teurastuoretta lampaanlihaa ja luita, pilkottuna ja vakuumipakattuna. Sekä pää. Kolme kummisetää jakoivat Veli Viulun ruokaisat osat keskenään ja päättivät järjestää vielä Veli Viulun kunniaksi Lampaanpeijaiset. Sittemmin tämän kummisedän osuus on päässyt pakkaseen odottamaan lammasprojektien alkamista.

Niistä ensimmäinen tulee olemaan keitto. Ennen kuin tätä kyseistä keittoa voidaan kuitenkaan tehdä, tarvitaan lammaslientä. Ja näin potkaistaan käyntiin ensimmäinen VV-projekti. Ei siis muuta kuin kaivetaan luut pakkasesta ja ruvetaan keittelemään.

Lientä varten ei tarvita edes mitään erillistä reseptiä, sinne kun voi nakata makua antamaan melkein mitä sattuu kaapista löytymään. Selleriä jos olisi ollut, niin olisin laittanut. Ja valkosipulia, jos olisin muistanu. Korjataan keittoa tehdessä. Tällä kertaa siis otettiin lampaan luita (3 kappaletta, vajaa kilo), kolme porkkanaa ja puolitoista sipulia (kaapissa oli nahistunut puolikas). Mausteiksi laakerinlehtiä (1 rkl silppua), mustapippureita (15 kpl) ja rosmariinia (2tl), määrät on ihan veikkauksia kun kaikki pistettiin silmämääräisesti. Ainoa minkä mittasin oli suola. Laitoin veteen 0,5% suolaa, eli käytin kolme litraa vettä ja 15g merisuolaa. Mielestäni näin tulee liemi joka on maukas, mutta joka jättää maustamisvaraa vielä itse keitonkeittelyvaiheeseen. Sitten vaan liemi tulille. Kuorin pinalta vain suurimmat vaahdot kun liemi alkoi kiehua, mutta annoin melko pian vaan poreilla rauhassa. (Jos haluaa kirkasta lientä, kannattaa laittaa ensin pataan pelkät lihat ja vesi ja kuoria rauhassa kunnes vaahtoaminen loppuu. Näin ei sipulit ole tiellä ja ei tule kuorittua rosmariineja pois liemestä.)

Kelloakaan en jaksanut katsoa, mutta veikkaisin että sellainen kuusi tuntia vierähti ennen kuin olin sitä mieltä että liemi on sopivan valmista. Lihat olivat irronneet luista jo aikaa sitten, mutta porkkanat eivät vielä olleet alkaneet hajoilemaan. Siivilöin ensin suuret palat tavallisella läviköllä ja annoin valua hetkisen. Sitten vielä lopuksi hienon siivilän lävitse jolloin jäljelle jäi vähän reilu kaksi ja puoli litraa puhdasta lientä.


Sitten vaan jääkaappiin odottamaan että rasva kovettuu, jolloin se on helppo kuoria pienellä siivilällä liemen pinnalta. Tällaisessa vähärasvaisessa tapauksessa tämä vaihe ei liene niin välttämätön, mutta possusta kun on tottunut lientä keittelemään, niin tavaksi on jäänyt.

 

Mulla on aina hienoja visioita siitä miten herkullinen tallelle otettu rasva kannattaisi käyttää, mutta ilmeisesti maailmassa on enemmän projekteja joista jää rasvaa yli kuin projekteja joihin tarvitsisi lisätä rasvaa, joten ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun kuvassa näkyvän rasian kaltainen on löytynyt jääkaapin perältä hieman vihertävänä. Tällä kertaa visioni kuitenkin on se että ajattelin jossain vaiheessa tehdä juurespaistosta johon pilkkoisin punajuuria, lanttuja, nauriita, porkkanoita ja perunoita ja sitten vaan lampaanrasvassa kevyellä lämmöllä pannulla paistelisin kunnes olisivat kypsän rapsakoita. Katsotaan kuinka käy.

Edit: Hyvin kävi. Herkullinen soppa syntyi. Veli Viulun edesottamuksia löytyy lisää tunnisteella Veli Viulu. 
BÄÄ!

Ei kommentteja: