lauantai 24. marraskuuta 2012

Paahdettu lammaskeitto



Veli Viulu on päätynyt sitten ensimmäiseen oikeaan reseptiin saakka. Ja kyseessähän oli, kuten otsikosta saattaa arvata, paahdettu lammaskeitto. Tämä resepti pääsi yllättämään aika mieluisasti, sillä itse keitetystä liemestä, paahdetuista juureksista ja raikkaasta sitruunankuoresta makunsa ammentava liemi oli kerrassaan herkullista. Koipilihat sopivat tarkoitukseen oivallisesti ja keitossa maistui lammas parhaimmillaan. Vähän mietitytti että antaako näin monimutkainen prosessi riittävästi lisää keiton makuun, vai kannattaisiko vain pilkkoa vihannekset ja keitellä soppa valmiiksi. Lopputulos: kyllä antaa ja ei kannata.


Alkuperäinen resepti on peräisin Matthew Drennanin kirjasta Keitot, josta olen blogannut aikaisemminkin. Tein siihen kuitenkin melko liberaaleja muutoksia. Huomattavin niistä oli se että originaali käytti yhden koiven per ruokailija, kokonaisena paahdettuna ja pilkkomattomana. Eli kyseessä oli oikeastaan "potka ja liemi" -tyyppinen ratkaisu. Koska Veli Viulun koipi oli aivan liian suuri tällaiseen käsittelyyn, käytin ainoastaan yhden koiven. (Kirja käyttää neljä. Taitavat olla karitsan koipia, vaikka opuksessa käytettävät lihamäärät ovatkin yleensä reippaasti yli meikäläisen maun.) Lisäksi poistin sellerin kun se nyt ei lukeudu suosikkeihini ja sitä jäisi kuitenkin jääkaapin perälle mätänemään vähintään puolet. Korvasin sen ylimääräisellä sipulilla ja lisäsin lanttua mukaan joukkoon. Kaikki muutokset toimivat erinomaisesti.

Paahdettu lammaskeitto

1 Veli Viulun koipi (muutkin lampaat kelpaavat)
1 pieni valkosipuli
rosmariinia
suolaa
puolikas suuresta lantusta
2 suurta porkkanaa
2 sipulia
1,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita
3 tomaattia
1 sitruunan raastettu kuori
1,5 l itsekeitettyä lammaslientä
vettä
liemen keittelystä ylijääneet rasvat paistamiseen

Koipi huuhtaistaan ja pyyhkäistään kuivaksi. Lihaan tökitään veitsellä reikiä ja tungetaan valkosipulinkynnet kokonaisina (tai puolikkaina) reikiin. Pinnalle sipaistaan öljyä ja ripotellaan reilu kerros rosmariinia ja suolaa.
Juurekset ja sipuli pilkotaan soppakokoiseksi kuutioksi ja käräytetään niihin oikein kuumalla pannulla väriä pintaan. Levitetään paistetut kasvikset uunivuokaan, huuhdellaan pannu puolella litralla lientä ja kaadetaan sekin vuokaan. Asetetaan koipi koko komeuden päälle. Paistetaan uunissa 150C "kunnes kypsää" eli tässä tapauksessa noin 2 tuntia.
Sillä aikaa keitetään ohrasuurimot lopussa lihaliemessä kypsäksi. Esikypsentämättömillä tähän meni noin tunti. Ohennetaan lientä fiilispohjan mukaan matkan varrella niin että sitä on keittämisen jälkeenkin vielä riittävästi.
Kun liha on kypsää, otetaan vuoka uunista ja siirretään koipi leikkuulaudalle. Siirretään paahtuneet kasvikset ohran ja liemen sekaan. Sekoitetaan joukkoon soppakokoisiksi pilkotut tomaatit ja raastettu sitruunan kuori. Kun koipi on jäähtynyt sen verran että siihen voi koskea, revitään lihat irti luista, pilkotaan suupaloiksi ja sekoitetaan keittoon. Kuumennetaan kiehuvaksi, hienosäädetään makua tarvittaessa ja kauhotaan tarjolle.

Sain jopa käytettyä edellisessä postauksessa syntyneen rasvankin tähän soppaan, eli kuten uhkasin, paistoin siinä juureksia. Pitää vaan muistaa että kun haluaa käyttää liemestä noukittua rasvaa (jossa on nestettä mukana) erittäin kuumalla pannulla, että se roiskuu hetken aikaa aggressiivisesti. Kannen käyttö kannattaa ja ei se roisku kuin hetken. Mutta maku on kyllä herkku, lampaanrasvassa paistettuja juureksia voin suositella varauksetta. Kannattaa myös paistaa niitä aika pienissä satsesissa niin pannu pysyy kuumana ja saa kärtsättyä sitä pintaa, se sisus kypsyy sitten uunissa.

Sitruunankuoren määrä vaikutti ensi alkuun epäilyttävän suurelta, mutta ainakin tässä satsissa koko sitruunan kuoret menivät mukavasti. Suolan määräkin tuli aivan nappiin liemen ja paistin kanssa, joten tämä oli siitä harvinainen keitto että viimeisessä vaiheessa makua ei tarvinnut viilata ollenkaan. Liekö kokilla ollut nälkä...

1 kommentti:

Kummisetä I kirjoitti...

Tosi hyvän oloista settiä! VV saa arvoisensa kohtalon. Sun reseptisi on nyt myös linkattu Omppu Tontun sivuille.