perjantai 19. joulukuuta 2008

Sinappiparaati

Jouluisten miehekkyysiltamien ohjelmassa oli sinapinmaistajaiset. Niinpä minäpoika innostuin väsäämään sinapin kavereineen osallistumaan näihin turnajaisiin. Ensimmäinen kilpailijamme, omenasinappi, löytyi Mikan reseptit -nimisestä fileestä. Minä laitoin vähemmän vettä kuin Mika, koska fiilispohja on resepptiä vankempi.




Omenasinappi

4 rkl sinappijauhetta
4 rkl tomusokeria
1/2 tl suolaa
1 1/2 rlk väkiviinaetikkaa
tilkka vettä
2 tl öljyä
omenasosetta

Sinappijauhe, tomusokeri ja suola sekoitetaan keskenään. Etikka lisätään ja sekoitetaan tasaiseksi. Vettä lisätään kunnes toivottu koostumus on saavutettu. Öljy kaadetaan sinapin päälle, laitetaan kansi kiinni ja jätetään hautumaan seuraavaan päivään.

Seuraanvana päivänä öljy sekoitetaan sinappiin ja omenasosetta lisätään suurin piirtein sinapin tilavuuden verran.


Toinen taistoon lähtijä on tulinen viskisinappi. Ei sen nyt niin tulinen ollut tarkoitus olla, mutta kieli meinasi palaa kun ensimmäisen kerran maistoin. Kahviviskisinapin reseptin löysin G:n kautta joltain foorumilta. Prosessi meni jokseenkin näin.




Viskisinappi

35g sinapinsiemeniä
6 rkl viskiä
3/4 dl sinappijauhetta
2 rkl siirappia
1/2 rkl balsamiviinietikkaa

Sinappijauhe ja viski sekoitetaan tasaiseksi, siirappi ja balsamiviinietikka lisätään. Maistetaan, juodaan vettä, todetaan että sissussaatana, taidanpa laimentaa vähän ettei tarvitse pipetillä annostella. Lisätään sekaan

n. 3-5 rkl kermaa
1 rkl maissitärkkelystä

Mistetaan, todetaan että on edelleen melkoisen stydiä kamaa, mutta antaapa olla. Ei tänne tultu mietoja sinappeja syömään.


Onkohan Colemanin sinappijauhe jotenkin pehmeämpää, vai onko tottumukseni suomalaisiin sinappeihin tuhonnut kaiken sietokykyni oikeaan tavaraan.

Joka tapauksessa juhla jatkuu, sillä kolmantena esiin astuu valkosipulisinappi. Resepti on hatusta heitetty, ja tekemisen jälkeen se paljastui hyvin makeaksi.




Makea valkosipulisinappi

3/4 dl sinappijauhetta
3/4 dl sokeria
1 dl kermaa
1 muna
5 valkosipulinkynttä
2 rkl etikkaa

Sinappijauhe, sokeri ja kerma sekoitetaan tasaiseksi. Muna ja murskattu valkosipuli lisätään. Kuumennetaan koko ajan hämmentäen ja annetaan kiehua kevyesti muutama minuutti. Lopuksi lisätään etikka, pistetään purkkiin ja viedään jäähtymään.


Tietenkin kun sinaappeja maistellaan niin pitää olla konjakkisinappia. Reseptiä en voi muistaa, sillä tämä versio tapahtui ottamalla kaapista jokin aika tekemääni konjakkisinappia, jossa ei ollut lainkaan riittävästi konjakin makua ja lotraamalla sekaan kämppiksen Remy Martinia. Hyvää tuli ja konjakkikin alkoi erottua.



Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, astuu esiin madeirasinappi. Resepti on omasta päästä, madeira on kämppiksen pullosta.




Madeirasinappi

3/4 dl sinappijauhetta
1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 dl kermaa
1/2 dl madeiraa

Sinappijauhe, sokeri ja maissitärkkelys sekoitetaan keskenään. Kerma lisätään ja seos kuumennetaan kiehuvaksi. Madeira lisätään ja kuumennetaan taas kiehuvaksi. Purkitetaan.


Itse tietenkin lisäsin maissitärkkelyksen vasta jälkikäteen huomattuani että tavarasta tulee lirua.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Miehen voitto makkarasta!


Italian Kallea lainatakseni, "tulin, näin ja voitin". Neljäs kerta sanoi toden. Makkarareseptin puuttuva ainesosa on löytynyt ja sen mukana poistui makkarasta kaikki kuivuus ja kumimaisuus. Hyviä ne oli aikaisemminkin, mutta nyt voisin väittää että osuttiin varsin napakymppiin.

Tätä kertaa varten olin tehnyt jo hieman taustatutkimustakin ja erinomaiseksi resurssiksi paljastui sausagemaking.org foorumi, jossa ystävälliset konkarit britteinmaalta kertoivat avuttomille aloittelijoille ystävällisesti, mutta juurta jaksaen että kuinka niistä kyrsistä tehdään mureita, maukkaita ja meheviä. Olivatpa väsänneet oikein kattavan pdf-muotoisen tutoriaalinkin.

Homman salaisuus on ilmeisesti siis leivänmuruissa, lontooksi rusk. Nämä ruskit siis ovat hiivattomasta leivästä tehtyä murenaa jossa on jotain maagisia ainesosia joilla makkara muuttuu taivaalliseksi. Aitoon Oikeaan en päässyt käsiksi, sen sijaan kotikutoinen korppujauho hoiti homman meikäläisen vaatimusten mukaan kuntoon. Toisin kuin koulussa opetettiin, leivänmuru ei olekaan taikinassa jatkeena vaan jotta kosteus ja rasva sitoutuisi taikinaan eikä valuisi kuumennettaessa pois. Lopputulos on paljon miellyttävämpi ja sanoisinko makkaraisempi kuin 100% lihan kanssa. Lihamassan on kuulemma myös oltava kylmää taikinaa tehtäessä.

Olen nyt melkoisen pettynyt Gourmet-lehteen, jonka artikkelissa ei moisia asioita mainittu sanallakaan. Olisivat nyt voineet edes kertoa että näin myös tehdään. Ehkä mulla vaan on brittiläinen maku. Näiden herkullisten omenapossumakkaroiden resepti löytyi yllämainitulta foorumilta. Oma versioni suomalaisittain soveltaen.


Omenapossumakkarat

1400g porsaan uunilihaa
50g kuivattuja omenoita
3 dl omenamehua
1 rkl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl salviaa

Porsaasta poistetaan kamara ja luut. Liha pilkotaan karkeiksi kuutioiksi ja laitetaan pakkaseen jäähtymään. Omenamehusta keitetään kattilassa puolet pois. Omenat pilkotaan pieniksi ja laitetaan omenamehuun nesteytymään noin tunniksi. Kun liha on palttiarallaa nolla-asteista, ajetaan se lihamyllyn läpi. Jauhettuun lihaan sekoitetaan kaikki muut ainekset ja taikinaa vaivataan kylmänä hetken aikaa.

Taikina vaikutti hieman kuivalta joten lorottelin tämän lisäksi vielä summanmutikassa lisää omenamehua joukkoon, ehkä desin verran.

Taikina pursotetaan possunsuoleen ja muotoillaan makkaroiksi. Alkuperäinen resepti kehottaa säilyttämään jääkaapissa seuraavaan päivään ja paistelemaan syötäväksi sitten, mutta samantein keittämällä tuli myös hyviä. Pitää vaan paistaa sitten ennen syömistä.



Kuten edellisen postauksen sopasta, tästäkin tuli melko jouluinen tunnelma. Tuhti possu ja makea omppu ovat molemmat melko jouluisia makuja, tai sitten mulla on joku alitajuinen joulunodotus meneillään.

Kuivatut ompot olivat itsetehtyä viime syksyn satoa, mutta mehu kaupan tiivistetuoremehua. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ole kuin yksi terä lihamyllyyni, mutta hyvin sillä pärjäsi. Erinomaisuudesta huolimatta aina on parannettavaa, makkarat olivat nimittäin melko makeita pääruokalajiksi. Seuraavaan satsiin laitan omenamehun sijaan omenasiideriä. Ompot olivat nyt lisäksi niin pieninä paloina ettei niitä syödessä havaitse. Ne voisi jättää vähän kookkaammiksi jotta makkarasta löytyisi sattumia.

Vaan on se mahtavaa kun jonkun taidon hiomisessa joskus sitä ottaa aimo askeleen kerralla eteenpäin sen sijaan että kehittyisi pikkuhiljaa. Kyllä sitä tulee ponteva olo kun ylittää itsensä tekemällä erinomaista (vaikka itse sanonkin) makkaraa :)

tiistai 16. joulukuuta 2008

Punajuuri-vuohenjuustokeitto



Pitkäaikainen visioni pääsi näkemään päivänvalon. Nyt kun vielä muistaisi että millä reseptillä tämä tehtiin. Punajuuren ja vuohenjuuston liitto on havaittu toimivaksi jo ennenkin, joten keitossa sen soveltaminen tuntui loogiselta. Tästäpä syntyikin mitä mainioin soppa. Täyteläisen punainen väri ja makeahko maku tekevät siitä melko jouluisen, joten se taitaa päätyä aattopöydän antimiksi alkupalan asemaan.


Punajuuri-vuohenjuustokeitto
5 punajuurta
2 porkkanaa
1 sipuli
1 pkt (200g) sainte maure vuohenjuustoa
1 kasvisliemikuutio
suolaa
pippuria

Punajuuret, porkkanat ja sipuli kuoritaan ja lohkotaan. Punajuuret laitetaan kiehumaan kasvisliemikuution kanssa niukkaan veteen. Kun ne ovat melkein kypsiä, lisätään sipuli ja porkkana ja annetaan kiehua kunnolla kypsiksi. Juusto paloitellaan pieniksi paloiksi, muutama viipale kannattaa säästää koristeluun. Keitto soseutetaan sauvasekoittimella ja juustopalalt lisätään ja annetaan sulaa. Maustetaan suolalla ja pippurilla, koristetaan tarjoiltaessa juustoviipaleella.


Maku on melko tymäkkä, sitä voisi varmaan pehmentää lisäämällä joukkoon yhden potun. Lisäksi jollakin miedolla yrtillä maustaminen toisi varmasti kivaa vivahdetta.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Naan-leipä


Intialainen ruoka on hyvää. Se on lisäksi aina mukava projekti jonka parissa saa puuhastella pidempäänkin ja palkkioksi keittiöön ilmestyy kasa ruokaa jota voi mutustaa sitten viikon verran. Intialainen keittiö on kuitenkin täynnä mystisiä salaisuuksia, joista pienin ei ole naan-leipä. Kyseessähän on siis intialaiselle leivälle poikkeuksellisesti hiivalla kohotettu leipä, joka paistetaan tandooriuunissa ja sivellään paistamisen jälkeen gheellä. Olen jokusen kerran tätä yrittänyt tehdä ja mielestäni tulos on ollut peruspullan kaltainen. Liekö vika ollut reseptissä, tandooriuunin puutteessa, raaka-aineissa, vaiko ihan vaan tekijässä, en tiedä. Päätin kuitenkin jatkaa tutkimuksia.

"Mitä Youtubessa ei ole, sitä et tarvitse." -Vanha viidakon sananlasku. Manjula laittaa intialaista ruokaa mukavilla internetvideoilla ja naan löytyi myöskin hänen valikoimistaan. Resepti löytyy kätevästi Manjula's Kitchenistä joskin määrät on muutettu suomalaisemmiksi melko liberaalisti. Tandooriuunia minulla ei tietenkään ole, mutta myöskin pizzakivi puuttui, joten tein leivät pelkällä uunipannulla. Pohja jäi vaaleaksi, mikä oli arvattavaa.


Naan-leipä

5 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl ruokaöljyä
3 rkl jugurttia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
hyppysellinen leivinjauhetta
1 tl kuivahiivaa

Hiiva liuotetaan veteen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja niihin lisätään ensin öljy ja sitten jugurtti. Tasaiseen seokseen lisätään hiivavesi ja vaivataan pehmeäksi taikinaksi. Lopuksi vaivataan öljytyillä käsillä taikinasta pallo, joka jätetään kohoamaan. Annetaan kohota kaksikertaiseksi.

Taikina jaetaan kuuteen osaan ja muotoillaan jokaisesta hieman alle sentin paksuinen leipä. Leivät laitetaan mahdollisimman kuumaan (300C) uuniin grillivastuksen alle ja paistetaan kolmisen minuuttia eli kunnes ne ovat pullistuneet ja pintaan on muodostunut mustia laikkuja. Valmiit leivät voidellaan runsaalla voisulalla ja syödään heti.



Nämä olivat parhaat naan-leivät tähänastisista kokeiluista. Jatkamma yrittämistä pizzakiven kanssa. Tekisi mieli myös käydä hakemassa gheetä jotta tietäisi vaikuttaako se lopputulokseen, mutta kun se on niin paljon kalliimpaa kuin voi. Tai sitten pitää vaan tehdä itse.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Umpioitu salsa


Piti tuossa taannoin kokeilla säilöntämuotoja salsalle. Sitä kun olisi kiva olla kaapissa vähän niin kuin ketsuppia, mutta se ei säily yhtä hyvin. Eikä kuitenkaan jaksaisi ihan joka toinen päivä olla keittelemässä uutta satsia. Looginen ratkaisu siis on tehdä kerralla isompi satsi, säilöä pieniin purkkeihin ja avata yksi kerrallaan. Umpioiminen vaikutti hyvältä säilöntämuodolta tähän tarkoitukseen. Ennen viidensadan litran satsin valmistusta halusin kuitenkin varmistaa että kyseinen menetelmä säilöö todellakin salsan syömäkelpoiseen kuntoon joten tein koe-erän.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma tapahtui siis siten että ensin keitetään satsillinen salsaa. Samalla kun se muhii pannussa, laitetaan umpiointipurkki uuniin 175 asteeseen kuumenemaan. Kumiset tiivisterenkaat upotetaan kiehuvaan veteen. Sitten kiehuva salsa mätkitään kuumaan lasipurkkiin, laitetaan tiivisterengas paikalleen ja suljetaan. Annetaan jäähtyä huoneenlämmössä ja isketään sitten kylmään.

Hyvin rokkaa. Salsa oli reilun kuukauden päästä korkattaessa erinomaisessa kunnossa. Säilytin sitä koko ajan jääkaapissa, mutta seuraavat satsit menee varmaan kylmäkellariin hapankaalien viereen. Nyt tarvii enää soveltaa salsaresepti joka toimii isolle määrälle kivasti.

Smetana



Kun tuli nyt tuota borssia väänneltyä niin sen kanssa pitää tietysti olla smetanaa. Kun on tilausta reilummalle satsille, niin helpostihan sitä itsekin pistää smetanat tulemaan. Homma tapahtui seuraavasti


Smetana

0,5l kermaa
1 prk smetanaa

Kerma mikrotetaan kädenlämpöiseksi. Smetana sekoitetaan lämpimään kermaan lasitölkissä tai muussa tiiviisti suljettavassa astiassa. Jätetään 2-3 vuorokaudeksi lämpimään paikkaan happanemaan, jonka jälkeen siirretään vielä jääkaappiin 2-3 vuorokaudeksi kiinteytymään.


Hyvää tuli. Korkkasin purkin 15. päivä ja pistin viimeiset käyttöön eilen, joten ainakin kaksi viikkoa säilyy avattuna jääkaapissa.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Syyskakku



Ystäväni tilasi minulta kakun bileisiinsä ja minä tietysti inookkaana jauhopeukalona siihen että totta kai. Kakulle oli annettu määreeksi että kolmekymmentä henkeä siitä tulisi syömään, joten aika kookas olisi syytä olla. Minähän en tiedä kuinka iso on kolmenkymmenen hengen kakku, kun minua ihmetyttää ne konditorioiden ikkunoissa olevat leivosta muistuttavat viritelmät joissa lukee että se on kymmenelle hengelle. Turvallinen veikkaus oli kuitenkin että tavallinen vuokaan leivottu kakku ei tulisi riittämään.

Laskin siis Stetsonin kaavalla että kolmesta uunipellin kakkulevystä koostettu komeus olisi aika jämpti kolmellekymmenelle hengelle. Internetistä katsoin että kuuden munan kakku menisi mukavasti uunipellilliselle. Ja sitten ei muuta kuin vatkaamaan. Tässäkin hommassa tuli yleiskonetta ikävä. Hitto kun ne ovat vaan niin kalliita...


Kakkupohja
yksi uunipellillinen

6 munaa
250g sokeria
250g jauhoja
50g voita

Uunipelti vuorataan leivinpaperilla. Voi sulatetaan ja annetaan jäähtyä. Munat ja sokeri vatkataan huolellisesti valkoiseksi vaahdoksi. Jauhot ripotellaan joukkoon ja käännellään nuolijalla vaahdon sekaan. Lopuksi lisätään jäähtynyt voisula. Kaadetaan pellille ja paistetaan 225°C 10-15min eli kunnes kypsä.


Yllämainittuja pellillisiä tein siis kolme kappaletta, joista yhden värjäsin kanelilla tummaksi. Sitten vaan länttäämään täytteitä päälle. Meikäläisen kakku koostettiin syksyisistä mauista



Ensin kostutin kakkulevyut. Tähän tarkoitukseen käytin simaa, kun sitä nyt sattui kaapissa olemaan valmiina. Sitten vatkasin 4dl kermaa vaahdoksi ja sekoitin se isoon purkilliseen (500g, kai) rahkaa. Sokeria ei tarvita. Sitten otin puolet seoksesta ja survoiin sekaan puolukoita. Määrää ei voi tietää kun niitä vaan kaapi kouralla viiden kilon laarista. Sitten vaan ensimmäisen kakkulevyn päälle vierekkäin omatekoista omenahilloketta ja puolukkarahkaa.



Toinen levy päälle ja loput rahkaseoksesta siihen pinnalle. Päälle taas puolukoita ja niiden kaveriksi muita marjoja, tässä tapauksessa mansikoita, mustaherukoita, karpaloita ja mustikoita. Lisäsin päälle vielä marsipaanimuruja kun niitä oli edellisestä kakkuprojektista jäänyt ylitse.



Kolmas levy siihen ja homma alkaakin olla taputeltu. (Kylläpä nyt on suttuisia kuvia taas tullut) Koristelua varten vatkasin vielä pari desiä kermaa (johon hieman sokuria sekoittelin myös) ja levitin sen ohueksi kerrokseksi kakun reunoille. Kakun päälle levitin lisää omenasosetta raidoittain ja pursutin väleihin kermavaahtoa. Yritin tursotella jotain hienoa koristekuviotakin mutta ehkä siitä ei kannata mainita sen enempää. Lopuksi päälle artistiseen tyyliin ripoteltuja puolukoita ja se on siinä.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Jota


Hapankaali-innostus jatkuu edelleen keittojen merkeissä. Tällä kertaa makumatkasin slovenian puolelle, josta löytyi tämä erinomainen tukeva peruskeitto. Reseptin bongasin Kari Klemelän weppisivulta, jossa näytti olevan muutakin Slovenia-aiheista juttua.

Itse keitto koostuu yksinkertaisista ja houkuttelevista osista: on hapankaalia, savupotkaa, papuja ja perunoita. Jännäksi tämän tekee se että perunoista tehdään ensin muussi joka sekoitetaan keittoon antamaan sakeutta sopalle.

Koska hyvää perusruokaa kannattaa olla kaapissa sen verran että ei tarvitse ihan heti olla uutta satsia keittämässä, tein soppaa tupla-annoksen. Sitä paitsi savupotkat painavat about kilon kappale joten semmoinen on kätsyä iskeä kokonaan keittoon.


Jota

1 kg hapankaalia
400 g ruskeita, kuivia papuja
800 g perunoita
1 savupotka (n 900g)
reilu loraus oliiviöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
6 kynttä valkosipulia
suolaa
pari laakerinlehteä
juuri rouhittua mustapippuria
reippaasti persiljaa

Keitto alkaa papujen liotuksella yön yli. Liotetut pavut laitetaan uudessa vedessä kattilaan ja keitetään kypsiksi.

Toisessa kattilassa keitetään hapankaalia ja savupotkaa kunnes liha irtoaa luusta helposti. Potka nostetaan kattilasta ja poistetaan nahka sekä luut. Ne voi säilyttää jos on keittelemässä lihalientä, sillä niistä tulee vielä mukavaa savuisuutta toisellakin keittokerralla. Liha paloitellaan pieniksi.

Kuoritut perunat keitetään kypsiksi ja muussataan nuijalla tasaiseksi.

Pavut ja hapankaali keitinvesineen yhdistetään ja maustetaan suolalla, pippurilla, laakerinlehdillä ja persiljalla. Annetaan muhia parikymmentä minuuttia.

Valkosipulisuurus valmistetaan kuullottamalla ensin hienonnettua valkosipulia oliiviöljyssä hetken aikaa ruskistamatta sitä ja lisäämällä sen jälkeen jauhot. Päälle keittolientä tai perunoiden keitinvettä sen verran että saadaan aikaan kastike, joka sekoitetaan mukaan keittoon.

Lopuksi lisätään joukkoon vielä perunamuussi ja lihat. Tarkistetaan maku ja annetaan hautua vielä hetken aikaa jälkilämmöllä. Soppa on siitä oivaa että monien muiden haudutusruokien tavoin sen maku vain paranee jääkaapissa odottaessa.





Soppaa tuli tästä reseptistä sen verran reilusti että isompi kattila olisi ollut tarpeen. Ihan ei yli mennyt neljälitraisestani mutta tuli isoa kattilaa ikävä tätä hämmennellessä. Tuhtia sapuskaa kyllä on, josta lähtee nälkä ihan santsaamattakin.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Borssi


Päätin tehdä borssikeiton. Sellaistakaan ei ollut tullut aikaisemmin kasattua yksinään, joten reseptiä vailla oltiin taas. Taannoinen innostukseni hapankaaliin johti tietenkin hapankaalisen borssiohjeen hakemiseen. Ketun Keittiössä viime vuonna kokattu soppa kuulosti juuri siltä mitä olin hakemassa joten etsintä päättyi siihen.

Aineksia viritettiin budjettiystävälliseen suuntaan, vaikka halpaa sapuskaahan tämä on joka tapauksessa. Keitosta tuli todella maukasta ja resepti meni suoraan lempparikansioon. Hunajan kanssa kannattaa näköjään olla varovainen, sillä meikäläisen kaksi ruokalusikallista aiheutti melko makean borssin. Hunaja on hyvää :)

Pitää jossain vaiheessa kokeilla myös tuorekaalista tehtyä borssia joka kai, ehkä, kenties, on traditionaalisempi tapa kyseistä keittoa väsätä. Seuraavaan annokseen pitää myös tehdä omat smetanat. Tämä satsi tuli nautittua ranskankerman kanssa, joka oli sekin hyvää.


Borssi

1 pkt (700g) karjalanpaistia
2 sipulia
2 porkkanaa
2 persiljanoksaa
10 maustepippuria

8 punajuurta
3 porkkanaa
1 tlk hapankaalia
2 laakerinlehteä
1 tlk tomaattipyreetä
2 rkl hunajaa
1/2 sitruunan mehu
suolaa

Liemiainekset laitetaan kattilaan ja peitetään kylmällä vedellä. Kuumennetaan kiehuvaksi ja kuoritaan vaahto pois. Annetaan muhia hiljaisella tulella kaksi tuntia. Hautunut liemi siivilöidään, ja lihat otetaan talteen.

Punajuuret ja porkkanat suikaloidaan ohuiksi tikuiksi. Punajuuria ja laakerinlehteä keitetään liemessä kunnes ne alkavat pehmetä. Porkkana, kaali ja tomaattipyre ja hunaja lisätään joukkoon ja keitetään kunnes porkkanat alkavat pehmetä. Lihat lisätään joukkoon soppa keitetään kypsäksi. Maustetaan lopuksi suolalla ja sitruunamehulla. Tarjoillaan smetanan kanssa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Uutta suoleen



Tämä makkaranteko on sen verran kivaa että siitä alkaa muodostua pikkuhiljaa tapa. Kolmas kerta puhui yhtä totta kuin kaksi edellistäkin, pötkylät olivat maukkaita. Tällä kertaa pääsi jopa suoli loppumaan kesken kun kahta lajia laitettiin.

Jo ensimmäisestä makkaranpaistokerrasta on ollut mielessä tuo maksamakkaran tekeminen. Innoittajana tähän on ollut unkarilainen májas hurka, jonka vuoksi on varmaan matkustettava taas joskus Budapestiin. Mistään ei niin maukasta maksamakkaraa löydy. Tämän päivän resepti oli kuitenkin suomalaiskansallisempi ja täyte muistutti enemmän maksalaatikkoa. Resepti on edelleen siitä Gourmet-lehdestä jonka numeroa en pysty muistamaan. Toinen satsi oli lihaisampi. Paprikaisten pekonimakkaroiden resepti tuli omasta hihasta.

Koska blogini aktiivisin kommentoija pyysi tarkempaa pictoraalia makkaranteon prosessista, seuraa timmiä kuvasarjaa horjuvalla käsivaralla otettuna nokialaisella kameralla. Kuten kaikki tässä julkaisussa käytetyt laatuotokset. Sitä saa mitä tilaa, ja vähän muutakin.



Makkaranteko alkoi taas hankkimalla possunsuolta Chef Wotkinsilta, josta sitä saa kätsysti muovin päälle pujoteltuna.



Sen jälkeen kasattiin ainekset maksamakkaraan,



mitataan, silputaan, jauhetaan, paistetaan, kaadetaan kulhoon



ja sekoitetaan taikinaksi. Heitetään hautumaan jääkaappiin.



Sitten hyökätään lihan kimppuun. Synnynnäiset kokinvaistoni sanoivat että lihaa on jauhettava myllyssä vaikka se olisikin valmista jauhelihaa. Mitä makkarantekoa tämä muuten muka olisi. Niinpä nautasika sai jyllätä koneen lävitse ja kyllähän siitä paljon tasaisempaa tulikin.



Sitten kasattiin paprikapekonimakkaran ainekset



ja sekoitetaan taikinaksi.



Sitten olikin jo aika virittää suoli myllyn nokkaan ja valmistautua toiseksiparhaaseen vaiheeseen: täyttämiseen. Homma hoitui taas mallikkaasti kun yksi käänteli kampea ja mätti taikinaa koneeseen samalla kun toinen otti vastaan muodostuvaa makkaraa.



Suolen loppuessa kesken sitä ladattiin suuttimeen lennosta. Ei tarvinnut irroitella mitään, senkun vaan pujotteli päälle.



Viimeisiä viedään. Se mitä mylly ei enää saa veivattua suuttimesta läpi, survotaan käsivoimin.



Lopuksi sitten solmut päähän ja kieputellaan pötkö makkaroiksi. Aika runsaasti kierrettä saa olla että kestävät siirtelemisen ja keittämisen aukeilematta.



Valmiit makkarat keitetään pikkuisen poreilevassa vedessä kypsiksi samaan tapaan kuin kaupan nakitkin.



Lopuksi keitetyt makkarat paistetaan pannulla kauniin ruskeiksi. Kunnollinen satsi kootaan makkaroista, uuniperunoista, hapankaalista ja raikkaasta salaatista. Kyllä kelpaa.


Maksamakkara
(alkuperäisessä reseptissä rusinamakkara)

1 pkt (400g) possunkylkeä
350 g naudan maksaa
2 munaa
2 dl ohrasuurimoita
1 sipuli
0,5 dl siirappia
1 dl rusinoita
inkivääriä
meiramia
valkopippuria
suolaa
1/2 dl vettä

Maksa ja possunkylki jauhetaan myllyssä. Sipuli silputaan ja kuullotetaaan, ohrasuurimot keitetään irtonaisiksi. Kaikki ainekset sekoitetaan.


Maksamakkarasta tuli mehevää ja hyvää. Kuten reseptistä saattaa arvata, maku muistuttaa aika paljon maksalaatikkoa. Voidaan tietysti kyseenalaistaa että paraneeko maksalaatikko kun sen pakkaa pötkylöiksi, mutta maistuvia paketteja ne joka tapauksessa on. Puolukkasurvosta sivuun niin näillä on hyvä mennä.


Paprikapekonimakkara

700g nautasikajauhelihaa
400g naudan jauhelihaa
1 pkt (140g) pekonia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 rkl paprikaa
2 dl punaviiniä
1 muna
suolaa

Nautasika jauhetaan myllyllä tasaiseksi. Sipuli kuullotetaan ja valkosipuli lisätään sekaan, annetaan maustua hetki ja jäähdytetään. Nautasikaan sekoitetaan sipulit, muna, viini ja mausteet ja seos sekoitetaan tasaiseksi. Lopuksi lisätään joukkoon suikaloitu pekoni ja naudan jauheliha.


Näistä pääsi nyt tulemaan kuivaa ja jotenkin karkeaa. Ei pysy massa kasassa. Plus että paprikaa on ihan liian vähän, ei se meinaa maistua ollenkaan. Mietoja ovat. Viritystä vaatii tämä resepti. Ensi kerralla siis paprikaa lisää, josta ainakin osa paistettakoon sipulien kanssa rasvassa. Liha marinoitumaan etukäteen. Pekonit isompina paloina, sillä nyt ei biusat meinanneet tulla kyrsästä esiin ollenkaan. Samoin kävi naudan jauhelihalle, sekoittui liian tasaiseksi massaksi jolloin sattumia ei ole juuri lainkaan. No kyllä ne silti kauppansa tekee.

Tätä rakenneongelmaa pohtiessani kysyin taas neuvoja ylimmältä opettajaltani, kaikkitietävältä internetiltä. Löysin lontoon kieltä puhuvan foorumin jolla oli paljon hyviä neuvoja. Kyseinen saitti suosittelee leivänmuruja käytettäväksi mehevyyden ja rakenteen aikaansaamiseksi. Myös taikinan vaivaaminen vaikuttaisi olevan ihan tieteellistä toimintaa. Laitetaan korvan taakse. Sausagemaking.org ei itsessään ollut kummoinen, lähinnä kaupallinen saitti, mutta heidän fooruminsa on sitäkin avuliaampi.

Voinen luottavaisesti todeta että tämä ei jää tähän. Riistamakkara on ainakin vielä kokeilematta, samoin mustamakkara ja mainitsemani unkarilainen májas hurka sekä kaverinsa mustanmakkaran kaltainen véres hurka. Puhumattakaan makkaran säilömisestä vaikkapa laukkaan taikka sen savustamisesta tai kuivaamisesta. Voi voi. Edellisestä satsista ei ole vielä syöty kuin puolet ja uutta tekee mieli kokeilemaan. Sellaista on elämä. Pakko varmaan mennä syömään.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Kameran arkistoista



Mitä kaikkea sieltä kameran sisältä löytyykään. Nämä herkkupalat syntyivät siis edellisen teksmekspostauksen tortillanjäänteistä. Kuten itse tekstissä mainitsin, niistä tulee maukkaita quesadilloja laittamalla väliin juustoa ja paistamalla pannulla. Inspiroiduin kuitenkin superquesadilloista joten iltapalakseni väsäsin hieman viritettyjä lättysiä. Mustapapuja ei ollut, enkä niistä niin erityisesti välitä, joten panostin pinaattiin.


Pinaattiquesadillat

1 pkt (150g) pinaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikaa
2 tl juustokuminaa
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta
8 tortillaa

Sipuli hakataan pieneksi ja kuullotetaan pannulla. Mausteet lisätään ja annetaan maustua hetken aikaa. Lopuksi laitetaan pinaatti ja haudutellaan hetken aikaa.

Tortillan päälle laitetaan juustoraastetta (minä käytin Pohjanpoikaa joka pääsi loppumaan, joten jatkoin mozzarellalla), pinaattiseosta ja vielä vähän lisää juustoraastetta. Asetetaan toinen lätty päälle ja painetaan tiiviiksi ja ohueksi.

Paistetaan pannulla ilman rasvaa sen verran että juusto pääsee kunnolla sulamaan. Kerroslättyä kannattaa painella tiiviiksi myös paistamisen aikana. Leikataan kahdeksaan osaan ja asetetaan tarjolle kuumana.


Oma annokseni koostui pinaattiquesadilloista, salsanjämästä ja ranskankermasta. Toimivat hyvin yhdessä.

torstai 2. lokakuuta 2008

Hampurilaisateria



Nonnih. Tämän viikon (tai itse asiassa viime viikon) isompi proggis oli sitten hampurilaisateria. Taisin jossain vaiheessa uhotakin tällaisen tekeväni. Ja nyt oli sen aika.

Hampurilaisista innostuin ihan jo tuossa jokin aika takaperin, en muista mitä surffatessani. Sattui sitten vaan löytymään weppisivu jossa analysoitiin tällaisen Very American Hamburger -konseptin rakennetta. Ei löytynyt saittia enää, mutta kovasti siinä ylistettiin piffin muhkeutta, sämpylän pehmeyttä ja ranskalaisten tuoreutta. Kyytipojaksi halusivat ehdottomasti tarjota pirtelön. (Ai niin, pirtelöjuttuja surffatessanihan minä sen löysinkin :)

No tuumasta toimeen. Tulostavoitteeksi määrittelin hampurilaisaterian johon kuuluisivat itse hamppari sekä ranskalaiset. Optionaalisena lisänä pirtelö. Ja mitään valmistuotteita ei tietenkään käytetä.

Hampurilaisen täytteeksi voi tietenkin valita ihan mitä vaan. (Minä niin tykkään sapuskasta jonka voi täyttää haluamallaan tavalla.) Jotkut panostaa hillittyyn kokonaisuuteen jossa on yksi päämaku ja kenties sitä korostava sivumaku. Minä en. Mun hamppikseen menee kaikkea. Tällä kertaa sämpylän väliin päätyi itsestäänselvän pihvin lisäksi majoneesia, salsaa, cheddaria, karamellisoituja sipuleita, pekonia, tomaattia ja salaattia. Okei, ei ihan kaikkea, mutta hampurilainen kuitenkin pitää pystyä syömään käsin. Haarukat on hienostelijoille. Ranskisten kanssa maistui omatekoinen ketsuppi.




Hampurilaissämpylät

2,5 dl lämmintä (40C) vettä
30g huoneenlämpöistä voita
1 muna
450 g vehnäjauhoja
50 g sokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa

munanvalkuainen
seesaminsiemeniä

Kuivahiiva ripotellaan lämpimään veteen ja annetaan sen heräillä viitisen minuuttia. Sekoitetaan kaikki ainekset kiinteäksi taikinaksi jota vaivataan kymmenisen minuuttia. Kohotetaan tunnin verran tai kunnes taikina on tuplannut tilavuutensa.

Taikina jaetaan neljään osaan jotka pyöritellään sämpylöiksi. Valmiita sämpylöitä voi vielä lytätä vähän littanaksi. Annetaan kohota liinan alla puolisen tuntia. Lämmitetään sillä aikaa uuni 190 asteeseen.

Suditaan sämpylöihin munanvalkuaista ja ripotellaan pinnalle seesaminsiemeniä. Paistetaan kunnes kypsiä ja kauniin ruskeita, eli noin 15 minuuttia. Annetaan jäähtyä ritilän päällä.


Tämän erinomaisen reseptin originaali löytyi Rosa's Yummy Yums -blogista. Rosa vaan jostain kumman syystä halusi tehdä kovin pieniä purilaisia. Isoon mahaan menee iso purilainen. Päätin myös käyttää munan ylijääneen osuuden voiteluun sen sijaan että olisin ottanut uuden keltuaisen. Maailmassa on suhteettoman paljon kysyntää keltuaisille verrattuna valkuaisiin. Joka tapauksessa: erinomainen burgerisämpyläresepti.




Hampurilaispihvit

400g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
3 tl sipulijauhetta
2 tl juustokuminaa
3 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1/2 tl cayennepippuria

Kaikki ainekset vaivataan tasaiseksi massaksi. Taikinasta muotoillaan kaksi pihviä, jotka paistetaan nopeasti kuumalla valurautapannulla, pari minuuttia molemmin puolin.


Simppeliä. Ei mitään tarvetta pelleillä korppujauhojen ja nesteiden kanssa. Ne on mureketta varten. Pihvi tehdään lihasta. Myös sipuli on jauheena eikä tuoreena jotta saavutettaisiin mahdollisimman pihvimäinen rakenne. Tässä toimii mielestäni mahdollisimman vähärasvainen jauheliha, sillä siitä tehdyt pihvit eivät kutistu niin paljon paistettaessa. Pihinä sällinä käytin kuitenkin 17% jauhelihaa, kun se oli tarjouksessa. Pitää vaan muistaa leipoa niistä piffeistä puolet leveämpiä kuin mitä haluaa lopputuloksen olevan.





Sinappimajoneesi

1 munankeltuainen
1 rkl etikkaa
3 tl sinappia
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl sokeria
3/4 dl öljyä

Kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta kaadetaan jääkaappirasiaan tai johonkin muuhun pieneen kippoon. Vatkataan sähkövatkaimella täydellä teholla tasaiseksi ja lisätään teelusikallinen öljyä. Vatkataan öljy osaksi massaa ja sitten lisätään seuraava teelusikallinen. Näin jatketaan kunnes saadaan aikaan kiinteä massa, jolloin öljyä voi ruveta lorauttelemaan vähän isompina annoksina. Koko ajan vatkataan täydellä teholla. Valmis majoneesi on sen verran kiinteää että se ei valu kulhoa käänneltäessä.


Majoneesi kuuluu hampurilaiseen, niin se vaan on. Valkosipulimajoneesi on myös tosi hyvää, mutta nyt oli jääkaapissa tuota omatekoista sinappia niin piti sitäkin saada ujutettua mukaan purilaiseen. Paljon muuhun kuin purilaisiin en majoneesia käytä joten teen tällaisia nysäsatseja. Eipähän mene pilalle ja saa joka kerta kokeilla jotain uutta. Tässä majoneesissa on kivassa tasapainossa sinappi, etikka ja sokeri.


Karamellisoidut yrttisipulit

2 sipulia viipaloituna
voita paistamiseen
1 rkl hunajaa
1 rkl ruokosokeria
2 rkl viinietikkaa
3 kynttä valkosipulia
1/2 tl paprikajauhetta, timjamia, oreganoa, basilikaa, rosmariinia ja mustapippuria
suolaa

Mausteet jauhetaan morttelissa hienoksi seokseksi. Voi sulatetaan pannulla ja sipulirenkaat kuullotetaan kellertäviksi. Lisätään valkosipuli ja mausteseos. Voita pitää olla sen verran että seos ei pääse kuivaksi. Annetaan maustua hetken aikaa ja lisätään hunaja, sokeri ja etikka pienissä erissä. Paistellaan kunnes sipulit ovat peittyneet tahmealla kuorrutuksella.


Nämä oli ensi yrittämä meikäläiselle, muttei viimeinen. Olen itse käyttänyt tuota sokerin ja etikan yhdistelmää paistellessani aamiaiseksi sipulirenkaita, mutta silloin ei tule tehtyä ihan tuollaista makeaa kuorrutetta. Myös yrtit toimivat ihanasti. Tämäkin löytyi Rosan blogista hieman raflaavammalla nimellä.

Muista osista ei sen kummempia reseptejä tarvittane. Pekonit paisteltiin rapeiksi, kasvikset viipaloitiin, juusto höylättiin ja salsapurkki avattiin. Perunat hakattiin ohuiksi lohkoiksi ja upotettiin kuumaan rasvaan (joka jäähtyi liikaa kun ahne kokki yritti keittää liikaa ranskiksia kerralla, lopputuloksena ei-niin-rapeat-mutta-kyllä-rasvaiset ranskalaiset) jossa ne saivat ruskistua. Talouspaperivalutuksen kautta suolaukseen ja lautaselle. Ei siinä sen kummempia.



Sitten kun kaikki on melkein valmista, niin olisi tarkoitus saada kasattua se hampurilaisateria. Tämähän alkaa sillä että halkaistaan lämpimät sämpylät terävällä veitsellä ja paistetaan leikattu pinta kuumalla pannulla rapeaksi. Sitten mestarikokin valitsemassa järjestyksessä kasataan kaikki edellämainittu näpsäkästi torniksi ja isketään kansi päälle. Lautasen syrjään kasa franskiksia ja kunnon kaato kotitekoista ketsuppia. A vot. Kalpene kateudesta McDondald's.

Koko homman suurin haastehan on saada kaikki kypsäksi ja kuumaksi juuri samaan aikaan. Itse laitoin pihvit paiston jälkeen uuniin pysymään lämpimänä sillä aikaa kun sähelsimme ranskalaisten kanssa. Uunissa sai sitten samalla lämmitettyä sämpylät ennen pannulla paistamista. Taas on kätsyä kun on useampi niin toinen voi heilua purilaisten kanssa samalla kun toinen jonglööraa kuumia perunoita.



Niin ja tietysti piti pistää se milksheikki tulemaan. Kun nyt sattui pakkasessa olemaan jäätelöä ja mansikoita. Itse asiassa niin pervolta kuin tämmöinen kombo kuulostaakin, niin se toimi yllättävän hyvin. Pirtelö on raikas, kylmä ja makea mikä on mahtava vastapaino purilaisen raskaalle, lämpimälle suolaisuudelle. Olis tehnyt pirtelön vielä jugurttiin niin olis rokannu yhellätoista.




Mitä tästä kaikesta sitten opimme? Hampurilainen ei ole pikaruokaa...

tiistai 30. syyskuuta 2008

Hapankaali punakaalista


Innostuin kovasti Pastanjauhannan hapankaalipostauksesta että pitihän sitä nyt itse ruveta touhuamaan myös. Ihan siksi että Unkarissa tuli syötyä herkullista hapatettua punakaalia, päätin itse tehdä oman satsini punakaalista.

Prosessi alkoi tietysti aiheeseen tutustumisella uskollisen internetin avulla. Hämmästystähän siitä seurasi. Yksi ohje käskee käyttämään ilmatiivistä astiaa, toinen vesilukkoa. Yksi sanoo että kantta ei saa avata ja toinen käskee kuorimaan vaahtoa pois pinnalta. Suurin osa käskee viemään kaalin kahden päivän jälkeen viileämpään, mutta osa tekee kaalinsa huoneenlämmössä. Ota noista nyt sitten selvää.

Minä käytin nyt sitten kannella varustettua ämpäriä ilman vesilukkoa ja vein kaalit kolmen vuorokauden huoneenlämmön jälkeen parvekkeelle, jonka lämpötila vaihtelee vuorokauden mukaan. Saa nähdä mitä tapahtuu. Sisälle en ole kurkkinut. Kahden viikon parvekesäilytyksen jälkeen vien sen varmaan kellariin, jossa on kuutisen astetta. Siellä se saa sitten muhia jouluun asti.


Hapankaali punakaalista

3 kg punakaalia
3 porkkanaa
3 omenaa
28 g merisuolaa
5 valkosipulinkynttä
10 katajanmarjaa
loraus hapankaalimehua kaupan kaalisatsista

Kaali suikaloitiin ohuiksi, porkkanat raastettiin, omenat ja valkosipulinkynnet paloiteltiin. Kaalia, suolaa, porkkanaa ja omenaa laitettiin ämpärin pohjalle ja hapankaalimehu kaadettiin päälle. Puunuijalla survottiin ahkerasti kunnes mehua alkoi irrota. Lisää aineksia lisättiin sekaan ja survomista jatkettiin kunnes kaikki ainekset olivat pöntössä ja mehua oli irronnut sen verran että massan sai pinnan alle piiloon. Kaalit päällystettiin kokonaisilla kaalinledillä joiden päälle laitettiin lautanen ja lautasen päälle paino. Tässä tapauksessa vedellä täytetty kannellinen kulho.

Kansi päälle ja kolmeksi päiväksi uunin pankolle (tai siis hellan viereen pöydälle) muhimaan ja sitten parvekkeelle pariksi viikoksi. Sieltä matka jatkuu kylmäkellariin kuukaudeksi valmistumaan.


Perunanuija ei todellakaan ollut oikea väline tähän hommaan. Ensi kerraksi hankitaan vaikka koivuhalko, mutta survimella pitää olla vähän enemmän massaa ja ennen kaikkea pituutta jotta siihen saa kunnolla voimaa. Isomman satsin tekeminen olisi mennyt aika tuskaiseksi äheltämiseksi.

Aika näyttää. Jos postaukset loppuu joulun aikoihin niin se tarkoittaa sitä että kaalista tuli myrkyllistä...

Viiden sitruunan sima


Simantekeminen jatkuu. Ihan vaan siksi että sima on hyvää. Tämä satsi on hieman normia sitruunaisempaa, mutta muuten noudattelee fariinisokeripussin ohjetta.

Pönttö ei meinannut lähteä käymään, ilmeisesti siksi että syksy on jäähdyttänyt simanurkkani liian kylmäksi. Kylppärin lattialämmitys hoiti kuitenkin homman kotiin ja sima päätyi pulloihin kahden päivän käyttämisen jälkeen. Sijoitin ne jatkamaan käymistään lasitetulle parvekkeellemme, jonka lämpötila vaihtelee tietysti aika paljon mutta ei mene vielä pakkasen puolelle.

Tästä tuli kyllä nyt ihan laiskanmiehen sima. Olen nimittäin siirtynyt sitruunoiden käsittelyssä raastamisesta kuorimiseen. En tiedä vaikuttaako se makuun, mutta on julmasti helpompaa. Lisäksi tämän satsin kanssa kävi niin että muistin vasta yhden maissa yöllä että pönttö piti pullottaa. Ei sitten millään jaksanut ruveta pesemään kivoja pikkupulloja joten päädyin 1,5 litran limpparipulloihin. Ei se sima vaan oo niistä niin hyvää kuin kerta-annospulloista...


Viiden sitruunan sima

5 sitruunaa
500g sokeria
500g fariinisokeria
8 l vettä
1/4 tl kuivahiivaa

Sitruunoista kuoritaan keltainen osa perunankuorimaveitsellä, jonka jälkeen niistä puristetaan mehu ja hedelmäliha. Molemmat sokerit, kuoret, hedelmäliha ja mehu sekoitetaan kuumaan veteen ja hämmennellään sekaisin. Kun seos on 40-asteista, sekoitetaan joukkoon hiiva. Annetaan käydä ämpärissä kaksi vuorokautta ja pulloissa kunnes valmista.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Rukiinen vispipuuro



Kun vispipuuro on niin hyvää, niin pitäähän sitä yrittää virittää. If it ain't broken, fix it. Vai miten se meni? Taannoisessa karjalanpiirakkaprojektissa tuli tehtyä myös puolukkatäytteisiä piirakoita, jotka olivatkin kerrassaan erinomaisia. Niitäkin pitää tehdä pian uudestaan, mutta kun kaikkea hyvää ei millään meinaa keretä väsäämään. On se kumma kun ihminen kuitenkin harrastaa syömistä enemmän kuin mitään muuta...

Näistä piiraksista tuli sitten kuitenkin mieleen että mitäpä jos sitä sotkisi hieman ruista puolukkapuuroon, kun jauhoja jäi useita kiloja kaappiin lojumaan. Tuumasta toimeen.


Rukiinen vispipuuro

2 litraa vettä
2 dl mannasuurimoita
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl sokeria
400 g puolukoita (2 pss)

Valmistetaan kuten tavallinen vispipuuro, eli keitetään puolukoista rakenne rikki ja vispataan loput ainekset sekaan. Keitetään kiinteäksi puuroksi jonka annetaan jäähtyä ja vatkataan sen jälkeen kuohkeaksi.


Ihan hyvää tuli tästäkin. Ruis maistuu jonkin verran, mutta miinuspuolena vispipuuron rakenne ei ole enää niin miellyttävä. Kuohkeuden ja raikkauden sekaan on tullut, yllätys yllätys, jauhoisuutta joten puuro tuntuu sakeammalta ja ehkä hieman tunkkaisemmalta.

Originaali on kyllä mielestäni parempaa, mutta erinomainen pika-aamiainen tämä silti on. Pitää vaan muistaa että jääkaapista ei saa olla aamuisin maito loppu.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Tex-Mex



Yksi pitkäaikaisista lemppareistani on tämmöttinen suomalais-amerikkalais-meksikolainen sekamelska, johon kuuluu tortilloja ja täytteitä. Pöydästä sitten saa kasata mieleisiään fajitaksia.

Tänään oli tarjolla munakokkelia, paputahnaa, jauhelihaa, salsaa, juustoraastetta, tuorevihanneksia (kurkkua, paprikaa, salaattia ja melonia), ranskankermaa ja tietenkin tortilloja. Palanpainikkeeksi oli appelsiinisimaa ja aperitiiviksi nautimme aitoa meksikolaista tequilaa, Reposado Tequila Corralejo. Oli muuten aikaslailla eri tavaraa kuin Sierra Silver...

Guacamole jäi tällä kertaa tekemättä, sillä keskustahelsingin ainoa kauppa josta saa avokadoja joita ei tarvitse kypsyttää kahta viikkoa kotonaan, oli tällä kertaa liian pitkän matkan päässä. Jos joku tietää asematunnelin Kotikonnun lisäksi jonkun paikan niin kuulen mielelläni.




Munakokkeli

1 osa munia
1 osa maitoa
suolaa maun mukaan
voita paistamiseen

Munat, maito ja suola sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Voi sulatetaan paksupohjaisessa kattilassa tai paistinpannulla tiriseväksi ja munamaito kaadetaan päälle. Hämmennellään kunnes massa heroittuu ja annetaan kiehua kuivaksi. Ei anneta ruskistua missään vaiheessa.


Munakokkeli on kiva pehmeä proteiinimassa. Se on helppo tehdä ja sopii fajitaan erinomaisesti. Kun sen paistaa oikeassa voissa, ei tarvita mitään muita mausteita erinomaiseen lopputulokseen. Valkosipulia olen joskus kyllä laittanut, mutta tällä kertaa tuli ihan blankoa.



Tämä herkullisen näköinen mömmö maistuu paremmalta kuin miltä se näyttää. Liekö vika ruuassa vai kuvaajassa...


Paputahna

1 tölkillinen ruskeita papuja
4 siivua pekonia pilkottuna
1/2 (iso) sipuli hakattuna
öljyä paistamiseen
3 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl soijakastiketta
loraus punaviiniä
loraus kahvia

Pavut valutetaan ja huuhdotaan. (Jos ei käytä tölkkipapuja, tulee tietty parempaa :) Sipulia ja pekonia ruskistetaan öljytilkassa pannulla. Juustokumina ja mustapippuri sekoitetaan joukkoon ja annetaan paistua hetken aikaa. Mausteet tarvitsevat öljyä jotta niistä irtoaa maku mukavasti ja ne eivät pala. Pavut lisätään pannulle ja hämmennellään seosta kunnes pavut ovat kypsiä ja osa on hajonnut muodostaen tahnamaisen rakenteen. Vesitilkan lisääminen pannulle edesauttaa prosessia. Seos maustetaan soijakastikkeella. Jos keittiössä lojuu ylimääräistä kahvia tai punaviiniä, niitä kannattaa lorauttaa sekaan täyteläisyyttä antamaan.


Ketään ei varmastikaan yllätä jos kerron että jättämällä pekonin pois saa tästä setistä toimivan kasvisruoan.



Salsaa ilman ei ole tex-mexiä. Salsa pitää tehdä itse sillä kaupan salsa on kuraa. (Tulipas huono kuva)


Tomaattisalsa

1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk tomaattipyrettä
1 sipuli kuutioituna
1/2 paprika paloiteltuna
1 thai-chili siemenineen silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
2 tl juustokuminaa
2 tl korianteria
2 tl paprikajauhetta
3 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
3 rkl soijakastiketta
(punaviiniä)
(limemehua ja/tai hedelmälihaa)

Sipuli paloitellaan ja kuullotetaan pannussa. Paprika, chili, valkosipuli juustokumina, korianteri, paprikajauhe ja mustapippuri lisätään ja paistetaan ruskistamatta muutama minuutti. Päälle kaadetaan tomaattimurska ja tomaattipyre. Kuumennetaan kiehuvaksi ja alennetaan lämpö haudutusteholle. Lisätään sokeri, soijakastike ja etikka sekä maun ja mahdollisuuksien mukaan punaviini ja lime. Annetaan hautua kunnes haluttu rakenne on saavutettu. Salsa paranee hautuessaan, joten se kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä odottamaan.


Rehellisyyden nimissä on mainittava että kaikki maustemäärät on aika silmämääräsesti arvioituja sillä ei niitä koskaan tule lusikalla mitattua. Silmämääräisesti ne sinne menee ja tuoksu ja maku kertoo että mitä menee lisää (tai että mitä meni just liikaa).

Tällä kertaa ostamani chilisatsi on osoittautunut varsin tuliseksi sillä yhdellä chilillä sai aika mukavan salsan aikaan. Yleensä pistän kaksi, eikä grillaa kitalakea.




Jauhelihan maustamisessa olen aikaisemmin luottanut kaupan valmiisiin mausteseoksiin, mutta nyt alkaa jo pikkuhiljaa sujua oma maustaminen sen verran hyvin että takaisin pussimausteisiin ei taida olla paluuta. Jauheliha on kuitenkin minulle tärkeä osa fajita-ateriaa, joten sillä on merkitystä että siitä tulee hyvää. Itse en ole niin tykästynyt lihanpaloihin vaan tykkään nimenomaan jauhelihan murumaisesta rakenteesta.


Fajita-jauheliha

400g naudan jauhelihaa
öljyä paistamiseen
3 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
2 tl sipulijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl cayennepippuria
1 tl sokeria
1/2 tl nestesavua
1 rkl soijakastiketta
1 rkl limemehua

Valurautapannu kuumennetaan oikein kuumaksi ja paistetaan liha pannulla nopeasti. Rakenne hakataan murumaiseksi. Kun lihassa ei enää näy punaisia kohtia, lisätään limemehua lukuunottamatta kaikki mausteet. Kuivan pannun ja vähärasvaisen lihan tapauksessa voi olla tarpeen lisätä tilkka öljyä. Kun liha on maustunut hetken aikaa, otetaan se pois tulilta ja lisätään limemehu (jos ei ole limemehua, käytetään jotain muuta hapokasta kuten sitruunamehua tai etikkaa). Annetaan hautua kannen alla jälkilämmöillä hetken aikaa.


Liha kannattaa olla mielestäni naudan jauhelihaa, sillä nauta ja sika paistuvat eri tavalla joten nauta-sika-jauhelihasta tuppaa tulemaan puoliksi liian kuivaa. Vähärasvaisuuteen ei kannata panostaa sillä mausteet tarvitsevat rasvaa. Lopputuloksen tulisi kuitenkin olla sen verran kuivaa että pannun pohjalla ei valuisi ylimääräistä rasvaa. Se kun tuppaa olemaan epäkäytännöllistä tortillan sisälle käärittäessä.



Tortilloista tuli taas kuivia. Laitan jotain reseptintynkää kun saan keksittyä että mistä tämä kuivumisefekti johtuu. Käytän ehkä liikaa vettä taikinassani. I shall search the allmighty internet and try, try again...

Jos niitä lettuja jaksaa vääntää riittävän paljon, niin niistä saa tosi kivoja kun seuraavana päivänä lykkää vähän juustoa kahden letun väliin ja paistaa pannulla sillai että se juusto sulaa. Sitten leikkaa kahdeksaan osaan ja avot: juustotäytteisiä nachoja ja salsanjämät.



Muihin vakkaritäytteisiin kuuluu raastettu kermajuusto (jotkut väittävät voimakkaamman makuisia juustoja sopivammaksi, vaan minä tykkään Oltermannista) ja ranskankerma jota suureksi ilokseni myydään nykyään isommissa purkeissa. Sekä tietysti tuoreet kasvikset joiden seassa on oltava jotain melonia (tällä kertaa sitä jossa on vihreä vähän juovikas kuori joka ei ole hujaja- eikä cantaloupemeloni).

Tosi herkkuja oli taas sekä samana iltana että seuraavana päivänä mikrotettuna. Jäi kyllä sen verran tekemään mieli sitä guacamolea että vois käydä ostamassa kasan avokadoja ja tehdä seuraavat teksmeksit kun ne on kypsiä. Laittais vaikka maissipaistoksen vielä mukaan. Ja sais testailtua niitä lettuja lisää. Ehkä maissijauhon kanssa...